SISU

VIRALLINEN NIMI: NEIGEPEARL FINNISH SISU
Koiranet
Rotu: valkoinenpaimenkoira

Sisu on nimensä veroinen sisukas poika, joka menisi vaikka läpi harmaan kiven! Sisu tuli meille Australiasta hieman vajaa 12 viikkoisena. Sisun oli tarkoitus tuoda uutta verta valkoisten paimenkoirien jalostusohjelmaan. Ikäväksemme Siltä jäi toinen kives laskeutumatta ja lonkatkin olivat C/D. Lonkista huolimatta saimme luvan harrastaa Sisun kanssa ihan mitä vain.


Agilityn aloitimme Sisun kanssa penturyhmässä lähes heti kun se tuli meille. Sisu oli äärimmäisen lahjakas ja nopea valkkari. Harmi vain, että rimat eivät pysyneet. Kaikkea yritimme ja tilanne vain paheni. Nelisen vuotta Sisun kanssa ahkeroimme ja pääsimme Maxi2 luokkaan, johon sitten päätimme Sisun agilityuran. Moni muistelee vieläkin Sisua erittäin lahjakkaana ja teknisesti taitavana agilitykoirana. Mihin olisimmekaan päässeet, jos ne rimat olisivat pysyneet!

Sisun kanssa on harrastettu myös tokoa. Koskaan ei olla sen kanssa kisattu, kun en uskalla viedä sitä paikkamakuuseen. Sisu on aggressiivinen muille koirille. Oman lauman ja vahvat nartut se hyväksyy, mutta muita ei. Tämän vuoksi en ole uskaltanut ottaa sen kanssa riskiä. Sisu osaa kyllä AVOimenkin luokan liikkeet, mutta oma kanttini ei kestä. Kun toko ei sitten tuottanut tulosta siirryimme kokeilemaan rally-tokoa. Se olikin kivaa. Kisasimme ALOkasluokan ja Sisulla olisi kisaoikeus avoimeen. Ehkä me vielä sitäkin joskus jatkamme.



Sisu on tehnyt tuloksia myös VEPEssä ja selvittänyt siellä soven sekä alokasluokan. Sisulla olisi tässäkin lajissa kisaoikeus avoimeen. Aika ei vaan riittänyt lähteä viemään tätä lajia pidemmälle. Sisu on myös vetänyt lapsia pulkassa ja kärryssä. Nykyään Sisu viettää pääasiassa ansaittuja eläkepäiviä.

Lonkat eivät ole tähän mennessä vaivanneet ollenkaan. Keho on hieman toispuoleinen, mutta hoidolla pysyy kunnossa. Sisu rakastaa meidän lapsia ja nauttii leikkimisestä meidän muiden koiriemme kanssa. Erityisesti Sisu on tykästynyt leikkimään bortsupoikamme Jimin kanssa.

Sisu on meidän perheen nallekarhu, joka rakastaa ruokaa ja rapsutuksia. Aika monta tuhoa poika onkin saanut tehtyä mm. vesivahingon, jonka johdosta asuimme evakossa kuukauden. Erittäin toimelias valkoinen! Usein niin kovin ärsyttävä, mutta niin kovin rakas!