POKKA

VIRALLINEN NIMI: Von Schneeland Jeune
Koiranet
Rotu: bordercollie
DNA: TNS-, CL-, IGS-vapaa vanhempien tulosten perusteella


Pokka on laumamme tuorein jäsen. Se oli yhden suuren unelman täyttymys. Loton ja Jimin pentu. En alkujaan unelmissakaan voinut haaveilla tämmöisestä yhdistelmästä ja nyt se toteutui. Pokka on täydellinen sekoitus Lottoa ja Jimiä. Siinä on piirteitä molemmista vanhemmista. Keskittymiskyky ja rauha tekemiseen tullut isän puolelta ja itsenäisyys selvästi emän puolelta.
Pokalla on pokkaa, ollut jo pentulaatikosta lähtien. Se kertakaikkiaan valloitti omalla persoonallaan sekä vahvalla mielellään. Jos Pokka on jotain päättänyt, niin yleensä se pysyy päätöksessään. Jo viisiviikkoisena se saattoi lähteä yksinään pihan perukoilta lelu tiukasti suussaan terassille toisten jäädessä keskenään peuhaamaan. Pokan persoonallisuutta täyttää myös upea ulkonäkö ja erikoisesti värittynyt turkki.

Pokan päälajina tulee myöskin olemaan agility. Sitä ollaan nyt jonkun verran hissukseen treenattu. Pokasta olisi toiveissa saada vähän paremmin hallinnassa oleva kuin äitinsä. Aika näyttää, onnistuuko.
Myös tokoa treenataan omaksi iloksi ja tavoitteena toki kilpailut. Alan vähitellen asennoitumaan siihen, että sinne kisoihin on mentävä. Uudet toko-säännöt kyllä vaikuttavat kivoilta ja onkin mielenkiintoista rakentaa tokoliikkeitä hieman eri tavalla. Pokan kanssa ollaan panostettu ensisijaisesti seuraamiseen, muita liikkeitä ollaan treenattu vähemmän.



Pokan kanssa ollaan tutustuttu myös lampaisiin ja paimennuksen saloihin. Mielenkiintoa lampaita kohtaan löytyy, joten eiköhän jatketa tätäkin harrastusta.
Pokka on saanut kasvaa villinä ja vapaana pentuna. Jonkun verran ollaan treenattu naksuttelujuttuja. Naksun on oppinut hyvin ja oppii asioita sen avulla melko nopeasti. Nopeasti alkaa tarjoamaan asioita ja siitä oikein näkee välillä, miten se ajattelee.

Pokka on iloinen pentu, jonka kanssa on hauskaa ja palkitsevaa treenata. Se nauttii ulkona olosta, tykkää juosta ja kaivaa kuoppia. Pokan ehdoton suosikki laumassamme on valkoinenpaimenkoiramme Sisu. Pokan pitää tehdä Sisulle aamu- ja iltapesut joka päivä. Sisun vieressä on myös turvallista nukkua. Jim-isä jaksaa leikkiä Pokan kanssa ja noiden kahden touhut näyttävätkin hyvin samanlaisilta. Välillä Lotto osallistuu leikkeihin, mutta taitaa enemmän vain olla Pokan leikin kohteena. Lotto seisoo paikoillaan ja Pokka roikkuu niskassa. Energiaa pennulla riittää, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Osaa kyllä vetäytyä itse nukkumaan ja olla kotona rauhassa. Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä pienestä kasvaa.